Samadhi-elokuva, osa 1
Maya, itsen illuusio
Samadhi on muinainen sanskritinkielinen sana, jolle ei ole nykyaikaista vastinetta. Samadhista kertovan elokuvan tekemiseen liittyy perustavanlaatuinen haaste. Samadhi viittaa johonkin, jota ei voida välittää mielen tasolla.
Tämä elokuva on yksinkertaisesti ulkoinen ilmentymä omasta sisäisestä matkastani. Tarkoituksena ei ole opettaa sinulle samadhia tai tarjota tietoa mielellesi, vaan inspiroida sinua löytämään suoraan todellisen luontosi. Samadhi on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Elämme historiallisessa ajassa, jolloin olemme paitsi unohtaneet samadhin, myös unohtaneet sen, mitä olemme unohtaneet.
Tämä unohtaminen on maya, minän illuusio.
Ihmisinä suurin osa meistä elää uppoutuneena arkeensa ajattelematta juurikaan sitä, keitä olemme, miksi olemme täällä tai minne olemme menossa. Suurin osa meistä ei ole koskaan oivaltanut todellista itseään, sielua tai sitä, mitä Buddha kutsui annataksi – sitä, mikä on nimen ja muodon, ajattelun tuolla puolen. Tämän seurauksena uskomme olevamme näitä rajallisia ruumiita. Elämme pelossa – joko tietoisesti tai tiedostamatta – siitä, että se rajallinen itserakenne, johon samaistumme, kuolee.
Nykymaailmassa valtaosa ihmisistä, jotka harjoittavat uskonnollisia tai hengellisiä käytäntöjä, kuten joogaa, rukoilua, meditaatiota, laulamista tai minkä tahansa rituaalia, harjoittaa tekniikoita, jotka ovat ehdollistuneita. Tämä tarkoittaa, että ne ovat vain osa egon rakennelmaa. Etsiminen ja toiminta eivät ole ongelma – ongelmana on ajatus, että olet löytänyt vastauksen jostakin ulkoisesta muodosta.
Hengellisyys tavallisimmassa muodossaan ei eroa mitenkään siitä patologisesta ajattelusta, jota esiintyy kaikkialla. Se on mielen lisälevottomuutta. Lisää ihmisen tekemistä, vastakohtana ihmisenä olemiselle. Egon rakenne haluaa enemmän rahaa, enemmän valtaa, enemmän rakkautta, enemmän kaikkea. Niin sanotulla hengellisellä polulla kulkevat haluavat olla hengellisempiä, valveutuneempia, tasapainoisempia, rauhallisempia, valaistuneempia. Sinulle, joka katsot tätä elokuvaa, vaarana on, että mielesi haluaa saavuttaa samadhin. Vielä vaarallisempaa on, että mielesi saattaa luulla saavuttaneensa samadhin. Aina kun on halu saavuttaa jotain, voit olla varma, että kyseessä on egon rakenne toiminnassa. Samadhi ei tarkoita minkään saavuttamista tai itsesi täydentämistä.
Samadhin ymmärtäminen tarkoittaa oppimista kuolemaan ennen kuolemaasi. Elämä ja kuolema ovat kuin yin ja yang – erottamaton jatkumo. Ne avautuvat loputtomasti, ilman alkua ja loppua. Kun torjumme kuoleman, torjumme samalla myös elämän. Kun koet suoraan totuuden siitä, kuka olet, ei enää ole pelkoa elämästä tai kuolemasta.
Yhteiskuntamme ja kulttuurimme kertovat meille, keitä olemme, ja samalla olemme orjia syvemmälle piileville tiedostamattomille biologisille haluille ja vastenmielisyyksille, jotka ohjaavat valintojamme. Egon rakenne ei ole muuta kuin toistamisen impulssi. Se on yksinkertaisesti polku, jota energia kerran kulki, ja energian taipumus kulkea sitä polkua uudelleen, olipa se organismille positiivista tai negatiivista.
Muistia tai mieltä on loputtomasti tasoja, spiraaleja spiraalien sisällä. Kun tietoisuutesi samaistuu tähän mielen tai egon rakenteeseen, se sitoo sinut sosiaaliseen ehdollistumiseen, jota voisit kutsua matriisiksi.
Egossa on puolia, joista voimme olla tietoisia, mutta juuri alitajunta, arkaainen ohjelmointi ja primaariset eksistentiaaliset pelot ovat se voima, joka todellisuudessa ohjaa koko koneistoa. Loputtomat mallit, joissa tavoitellaan nautintoa ja vältetään kipua, sublimoituvat patologisiksi käyttäytymismalleiksi … työhömme … suhteisiimme … uskomuksiimme, ajatuksiimme ja koko elämäntapaamme. Kuten karja, suurin osa ihmisistä elää ja kuolee passiivisessa alistuneisuudessa, syöttäen elämänsä matriisille.
Elämme elämää, joka on lukittu kapeisiin kaavoihin. Elämää, joka on usein täynnä suurta kärsimystä, eikä meille tule koskaan mieleen, että voisimme todellakin tulla vapaiksi. On mahdollista päästää irti menneisyydestä peritystä elämästä ja elää sitä elämää, joka odottaa pääsevänsä esiin sisäisen maailman kautta. Meidät kaikki on syntynyt tähän maailmaan biologisesti ehdollistuneilla rakenteilla, mutta ilman itsetietoisuutta. Usein kun katsot pienen lapsen silmiin, siellä ei ole jälkeäkään itsestä, vain säteilevä tyhjyys. Henkilö, joksi ihminen kasvaa, on tietoisuuden päälle puettu naamio.
Shakespeare sanoi: “Koko maailma on näyttämö, ja kaikki miehet ja naiset ovat vain näyttelijöitä”. Heränneessä yksilössä tietoisuus loistaa persoonallisuuden läpi, maskin läpi. Kun olet herännyt, et samaistu roolihahmoosi. Et usko olevasi ne naamiot, joita pidät päälläsi. Et kuitenkaan luovu roolin esittämisestäkään.
2 400 vuotta sen jälkeen, kun Platon kirjoitti teoksen "Valtio", ihmiskunta on yhä matkalla ulos Platonin luolasta. Itse asiassa saatamme olla enemmän kuin koskaan illuusioiden lumoissa.
Platon antoi Sokrateen kuvata ryhmän ihmisiä, jotka elivät koko elämänsä ketjuihin sidottuina luolassa, selkä tyhjään seinään päin. He näkivät vain varjoja, joita heidän takanaan olevan tulen ohi kulkevat esineet heijastivat seinälle. Tästä nukketeatterista tuli heidän maailmansa. Sokrateen mukaan varjot olivat lähin, mitä vangit koskaan pääsisivät näkemään todellisuudesta. Vaikka heille kerrottiin ulkomaailmasta, he uskoivat edelleen, että varjot olivat kaikki, mitä on. Vaikka he epäilisivätkin, että oli olemassa jotain muuta, he eivät olleet halukkaita jättämään tuttua taakse.
Nykypäivän ihmiskunta on kuin ne ihmiset, jotka ovat nähneet vain varjot luolan seinällä. Varjot ovat vertauskuva ajatuksillemme. Ajattelun maailma on ainoa maailma, jonka tunnemme. Mutta on olemassa toinen maailma, joka on ajattelun tuolla puolen. Dualistisen mielen tuolla puolen. Oletko valmis poistumaan luolasta, jättämään kaiken tutun taaksesi selvittääksesi totuuden siitä, kuka olet?
Samadhin kokemiseksi on välttämätöntä kääntää huomio pois varjoista, pois ajatuksista kohti valoa. Kun ihminen on tottunut vain pimeyteen, hänen on vähitellen totuttava valoon. Kuten mihin tahansa uuteen ajattelutapaan sopeutuminen, se vaatii aikaa ja vaivannäköä sekä halukkuutta tutkia uutta ja luopua vanhasta. Mieltä voidaan verrata tietoisuuden ansaan, labyrinttiin tai vankilaan. Kyse ei ole siitä, että olet vankilassa, vaan siitä, että sinä olet vankila.
Vankila on illuusio. Jos samaistut illuusoriseen minään, olet unessa. Kun olet tietoinen vankilasta ja taistelet päästäksesi pois illuusiosta, kohtelet illuusiota ikään kuin se olisi todellista ja pysyt edelleen unessa – paitsi että nyt unesta tulee painajainen. Jahtaat ja pakenet varjoja ikuisesti. Samadhi on herääminen erillisen minän tai egon rakentaman kuvitelman unesta. Samadhi on herääminen siitä, että samaistut vankilaan, jota kutsun minuksi. Et voi koskaan olla todella vapaa, sillä minne ikinä menetkin, vankilasi on siellä.
Heräämisessä ei ole kyse mielen tai matriisin poistamisesta, päinvastoin; kun et samaistu siihen, voit kokea elämän leikin täysimääräisemmin ja nauttia esityksestä sellaisenaan, ilman himoa tai pelkoa. Muinaisissa opetuksissa tätä kutsuttiin Leilan jumalalliseksi peliksi: peliksi, jota pelataan dualiteetissa.
Ihmisen tietoisuus on jatkumo. Toisessa ääripäässä ihminen samaistuu aineelliseen minään. Toisessa ääripäässä on samadhi, minän lakkaaminen. Jokainen askel, jonka otamme tällä jatkumolla kohti samadhia, vähentää kärsimystä. Kärsimyksen väheneminen ei tarkoita, että elämä olisi vapaa kivusta. Samadhi on kivun ja nautinnon dualiteetin tuolla puolen. Se tarkoittaa, että mieli on vähemmän läsnä, ja että "minä" luo vähemmän vastustusta sille, mitä ikinä tapahtuukaan – ja juuri tuo vastustus aiheuttaa kärsimystä. Samadhin kokeminen edes kerran antaa sinulle mahdollisuuden nähdä, mitä jatkumon toisessa päässä on. Näet, että on olemassa jotain muuta kuin aineellinen maailma ja oma etu. Kun itsen rakenne lakkaa olemasta samadhissa, ei ole egon ajatuksia, ei itseä, ei kaksinaisuutta, mutta silti on edelleen "minä olen", annata eli ei-minä. Siinä tyhjyydessä on prajnan eli viisauden aamunkoitto – ymmärrys siitä, että immanentti itse on kaukana dualiteetin leikistä, koko jatkumon tuolla puolen.
Immanentti itsetuntemus on ajaton, muuttumaton, aina nyt. Valaistuminen on alkuperäisen spiraalin, alati muuttuvan ilmentyneen maailman tai lootuksen, jossa aika etenee, sulautuminen ajattomaan olemukseesi. Sisäinen rakenteesi kasvaa kuin alati avautuva kukka, kun irrotat itsesi identifioitumisesta itseen ja tulet eläväksi sillaksi ajan maailman ja ajattomuuden välillä.
Pelkkä immanenttisen itsen oivaltaminen on vasta polun alku. Useimpien ihmisten on koettava ja menetettävä samadhi lukemattomia kertoja meditaatiossa, ennen kuin he pystyvät integroimaan sen elämän muihin osa-alueisiin. Ei ole harvinaista saada syvällisiä oivalluksia olemuksesi luonteesta meditaation tai itsetutkiskelun aikana, vain huomatakseen jälleen kerran putoavansa takaisin vanhoihin kaavoihin ja unohtavansa totuuden siitä, kuka olet.
Tajuta tuo hiljaisuus tai tyhjyys elämän jokaisessa osa-alueessa, itsensä jokaisessa osa-alueessa, on tulla tyhjyydeksi, joka tanssii kaikkina asioina.
Hiljaisuus ei ole jotain liikkeestä erillistä. Se ei ole liikkeen vastakohta. Samadhissa hiljaisuus tunnistetaan liikkeeksi, muoto tyhjyydeksi. Tämä on järjettömää mielelle, koska mieli on dualismin syntyminen.
Länsimaisen filosofian isä René Descartes on kuuluisa lauseestaan "Ajattelen, siis olen". Mikään muu lause ei kiteytä selkeämmin sivilisaation kaatumista ja täydellistä samaistumista luolan seinällä näkyviin varjoihin. Descartesin virhe, kuten lähes kaikkien ihmisten virhe, oli perustavanlaatuisen olemuksen rinnastaminen ajatteluun.
Tunnetuimman teoksensa alussa Descartes kirjoitti, että lähes kaikki voidaan asettaa kyseenalaiseksi; hän voi epäillä aistejaan ja jopa ajatuksiaan. Samoin Kalama-sutrassa Buddha sanoi, että totuuden selvittämiseksi on epäiltävä kaikkia perinteitä, pyhiä kirjoituksia, opetuksia sekä mielen ja aistien koko sisältöä. Molemmat miehet lähtivät liikkeelle suuresta skeptisyydestä, mutta ero oli siinä, että Descartes pysähtyi tutkimaan ajattelun tasolle, kun taas Buddha meni syvemmälle – hän tunkeutui mielen syvimpien tasojen tuolle puolen. Ehkä jos Descartes olisi mennyt ajattelevan mielensä tuolle puolen, hän olisi oivaltanut todellisen luonteensa, ja länsimainen tietoisuus olisi nykyään hyvin erilainen.
Sen sijaan Descartes kuvaili mahdollisuutta pahasta demonista, joka saattaisi pitää meidät illuusion verhon alla. Descartes ei tunnistanut tätä pahaa demonia siksi, mikä se oli. Kuten elokuvassa Matrix, me kaikki voisimme olla kytkettyinä johonkin monimutkaiseen ohjelmaan, joka syöttää meille illusorista unimaailmaa. Elokuvassa ihmiset elivät elämäänsä Matrixissa, kun taas toisella tasolla he olivat pelkkä akkuja, jotka syöttivät elinvoimaansa koneille, jotka käyttivät heidän energiaansa omiin tarkoituksiinsa.
Ihmiset haluavat aina syyttää jotain itsensä ulkopuolella olevaa maailman tilasta tai omasta onnettomuudestaan. Olipa kyseessä sitten henkilö, tietty ryhmä tai maa, uskonto tai jonkinlainen hallitseva Illuminati, kuten Descartesin paha demoni, tai Matrixin tuntevat koneet. Ironista kyllä,
Descartesin kuvittelema demoni oli juuri se, minkä avulla hän määritteli itsensä. Kun saavutat samadhin, käy selväksi, että on olemassa ohjaaja, on olemassa kone ja paha demoni, joka imee elämääsi päivä päivältä. Kone olet sinä itse.
Itse-rakenteesi koostuu monista pienistä ehdollistuneista aliohjelmista eli pienistä pomoista. Yksi pieni pomo himoitsee ruokaa, toinen rahaa, kolmas asemaa, valtaa, seksiä tai läheisyyttä. Toinen taas haluaa muiden huomiota tai kiinnostusta. Halut ovat kirjaimellisesti loputtomia, eikä niitä voi koskaan tyydyttää.
Käytämme suuren osan ajastamme ja energiastamme vankiloidemme sisustamiseen, antautumalla paineisiin parantaa naamioitamme ja ruokkimalla pieniä pomoja, mikä tekee heistä entistä voimakkaampia. Aivan kuten huumeidenkäyttäjillä: mitä enemmän yritämme tyydyttää pieniä pomoja, sitä enemmän päädymme kaipaamaan. Polku vapauteen ei ole itsensä
kehittämistä tai itsen agendan tyydyttämistä jollain tavalla, vaan se on itsen agendan hylkääminen kokonaan.
Jotkut ihmiset pelkäävät, että todellisen luonteensa herääminen merkitsee yksilöllisyyden ja elämännautinnon menettämistä. Itse asiassa päinvastoin: sielun ainutlaatuinen yksilöllisyys voi ilmaantua vasta, kun ehdollistunut minä on voitettu.
Koska pysymme unessa matriisissa, useimmat meistä eivät koskaan saa selville, mitä sielu todella haluaa ilmaista.
Polku samadhiin sisältää meditaatiota, joka on sekä ehdollistetun minän – sen, mikä muuttuu – havainnointia että todellisen luonteesi – sen, mikä ei muutu – oivaltamista. Kun saavut hiljaiseen pisteeseesi, olemuksesi lähteeseen, odotat silloin lisäohjeita vaatimatta millään tavalla, miten ulkoisen maailmasi pitäisi muuttua. Ei minun tahtoni, vaan korkeamman tahto tapahtukoon.
Jos mieli yrittää vain muuttaa ulkoista maailmaa vastaamaan jotakin käsitystäsi siitä, millainen polun pitäisi olla, se on kuin yrittäisi muuttaa peilikuvaa manipuloimalla heijastusta. Jotta peilikuva hymyilisi, et tietenkään voi manipuloida heijastusta, vaan sinun on ymmärrettävä se sinä, joka on heijastuksen aito lähde.
Kun olet oivaltanut aidon itsesi, se ei tarkoita, että ulkomaailmassa välttämättä pitäisi muuttua mitään. Se, mikä muuttuu, on tietoinen, älykäs, sisäinen energia eli prana, joka vapautuu ehdollistuneista malleista ja tulee sielun ohjattavaksi. Voit tulla tietoiseksi sielun tarkoituksesta vasta, kun pystyt tarkkailemaan ehdollistunutta minääsi ja sen loputtomia pyrkimyksiä sekä päästämään irti niistä.
Kreikkalaisessa mytologiassa kerrotaan, että jumalat tuomitsivat Sisyfoksen toistamaan merkityksetöntä tehtävää ikuisuuden ajan. Hänen tehtävänään oli työntää loputtomasti kiveä ylös vuorta, vain jotta se vierisi taas alas. Ranskalainen eksistentialisti ja Nobel-palkittu kirjailija Albert Camus näki Sisyfoksen tilanteen vertauskuvana ihmiskunnalle. Hän esitti kysymyksen: "Kuinka voimme löytää merkityksen tästä absurdista olemassaolosta?".
Ihmisinä raadoimme loputtomasti, rakennamme huomista, joka ei koskaan saavu, ja sitten kuolemme. Jos todella ymmärrämme tämän totuuden, joko menemme hulluiksi, jos samaistumme egopersoonamme kanssa, tai heräämme ja vapautumme. Emme voi koskaan menestyä ulkoisessa taistelussa, koska se on vain heijastus sisäisestä maailmastamme. Kosminen vitsi, tilanteen absurdius, tulee selväksi, kun egon täydellinen epäonnistuminen heräämisessä turhien pyrkimystensä kautta käy ilmi.
Zenissä on sanonta: "Ennen valaistumista hakkaa puuta, kanna vettä. Valaistumisen jälkeen hakkaa puuta, kanna vettä". Ennen valaistumista on vieritettävä palloa mäkeä ylös, valaistumisen jälkeenkin on vieritettävä palloa mäkeä ylös. Mikä on muuttunut? Sisäinen vastarinta sille, mikä on. Taistelu on hylätty, tai pikemminkin on ymmärretty, että taistelija on illuusio. Yksilöllinen tahto tai yksilöllinen mieli ja jumalallinen tahto eli korkeampi mieli ovat yhdenmukaisia.
Samadhi on viime kädessä kaiken sisäisen vastustuksen luopumista – kaikkia muuttuvia ilmiöitä kohtaan, poikkeuksetta. Se, joka kykenee saavuttamaan sisäisen rauhan olosuhteista riippumatta, on saavuttanut todellisen samadhin. Luovut vastustuksesta ei siksi, että hyväksyisit yhden tai toisen asian, vaan jotta sisäinen vapautesi ei olisi riippuvainen ulkoisista olosuhteista.
On tärkeää huomata, että kun hyväksymme todellisuuden sellaisenaan, se ei välttämättä tarkoita, että lakkaamme toimimasta maailmassa tai muuttumme meditoiviksi pasifisteiksi. Itse asiassa päinvastoin voi olla totta: kun olemme vapaita toimimaan ilman, että meitä ohjaavat tiedostamattomat motiivit, on mahdollista toimia Taon mukaisesti, sisäisen energiamme koko voiman tukemana.
Monet väittävät, että maailman muuttamiseksi ja rauhan aikaansaamiseksi meidän on taisteltava kovemmin näennäisiä vihollisiamme vastaan. Rauhan puolesta taisteleminen on kuin hiljaisuuden huutamista; se vain luo lisää sitä, mitä et halua. Nykyään käydään sotaa kaikkea vastaan: sotaa terrorismia vastaan, sotaa sairauksia vastaan, sotaa nälkää vastaan. Jokainen sota on itse asiassa sotaa itseämme vastaan.
Taistelu on osa kollektiivista harhaa. Sanomme haluavamme rauhaa, mutta valitsemme edelleen johtajia, jotka ryhtyvät sotaan. Valehtelemme itsellemme sanomalla, että kannatamme ihmisoikeuksia, mutta ostamme edelleen tuotteita, jotka on valmistettu riistotyöpaikoissa. Sanomme haluavamme puhdasta ilmaa, mutta saastutamme edelleen. Haluamme, että tiede parantaa meidät syövästä, mutta emme muuta itsetuhoisia tottumuksiamme, jotka lisäävät sairastumisriskiämme. Harhautamme itseämme uskomalla, että edistämme parempaa elämää. Emme halua nähdä piilotettuja puolejamme, jotka suvaitsevat kärsimystä ja kuolemaa.
Usko siihen, että voimme voittaa sodan syöpää, nälkää, terrorismia tai mitä tahansa vihollista vastaan, jonka olemme luoneet omalla ajattelullamme ja käyttäytymisellämme, antaa meille itse asiassa mahdollisuuden jatkaa itsemme harhauttamista siinä, ettei meidän tarvitse muuttaa tapaa, jolla toimimme tällä planeetalla.
Vallankumouksen on ensin tapahduttava sisäisessä maailmassa. Vasta kun pystymme suoraan tuntemaan sisällämme olevan elämän spiraalin, ulkoinen maailma tulee sopusointuun Taon kanssa. Siihen asti kaikki, mitä teemme, lisää vain mielen jo luomaa kaaosta.
Sota ja rauha syntyvät yhdessä loputtomassa tanssissa; ne ovat yksi jatkumo. Toinen puoli ei voi olemassa ilman toista. Aivan kuten valo ei voi olemassa ilman pimeyttä, eikä ylös voi olemassa ilman alas. Maailma näyttää haluavan valoa ilman pimeyttä, täyteyttä ilman tyhjyyttä, onnea ilman surua. Mitä enemmän mieli puuttuu asiaan, sitä pirstaleisemmaksi maailma muuttuu. Jokainen egomielestä kumpuava ratkaisu perustuu ajatukseen
, että on olemassa ongelma, ja ratkaisusta tulee vielä suurempi ongelma kuin se, jota se yritti ratkaista. Se, mitä vastustat, säilyy.
Ihmisen kekseliäisyys luo uusia antibiootteja vain huomatakseen, että luonto muuttuu yhä ovelammaksi bakteerien vahvistuessa. Huolimatta parhaista ponnistuksistamme jatkuvassa taistelussa syövän esiintyvyys itse asiassa kasvaa, nälkäisten määrä maailmassa kasvaa tasaisesti ja terrori-iskujen määrä ympäri maailmaa jatkaa nousuaan.
Mikä lähestymistavassamme on vialla? Kuten Goethen runon "Noidanoppilas", olemme saaneet käsiimme suuren voiman, mutta meillä ei ole viisautta käyttää sitä. Ongelmana on, että emme ymmärrä käyttämäämme työkalua. Emme ymmärrä ihmismieltä sekä sen oikeaa roolia ja tarkoitusta.
Kriisi juontuu rajoittuneesta, ehdollistuneesta tavastamme ajatella, tuntea ja kokea elämää. Rationalismimme on riistänyt meiltä kykymme tunnistaa ja kokea monien muinaisten kulttuurien viisautta. Egoistinen ajattelutapamme on riistänyt meiltä kyvyn tuntea elämän syvyyttä ja syvällistä pyhyyttä, elämän valoisuutta sekä oivaltaa täysin erilaisia tietoisuuden tasoja, jotka ovat nyt lähes kadonneet ihmiskunnalta. Muinaisessa egyptiläisessä perinteessä Neterit olivat arkkityyppisiä olentoja, joiden ominaisuuksia pystyivät ilmentämään ne, jotka puhdistivat fyysisen ja hengellisen ruumiinsa niin, että ne olivat valmiita ottamaan vastaan korkeampia tietoisuustasoja. Alkuperäinen Neter, eli tämän viisauden jumalallinen periaate, tunnettiin nimellä Thoth tai Tehuti. Hänet kuvattiin usein lintupäisenä tai iibispäisenä kirjurina, ja hän edusti kaiken tiedon ja viisauden alkuperää. Thothia voitaisiin kuvata ajattelun tai ajatuksen kosmisena periaatteena. Thoth antoi meille kielen, käsitteet, kirjoitustaidon, matematiikan sekä kaikki taiteet ja mielen ilmentymät. Vain ne, jotka olivat käyneet läpi erityiskoulutuksen, saivat pääsyn Thothin pyhään tietoon.
Thothin kirja ei ole fyysinen kirja, vaan se on akashisen tai eetterisen ulottuvuuden viisaus. Legendan mukaan Thothin tieto oli syvällä piilotettuna salaisessa paikassa jokaisen ihmisen sisällä, ja sitä suojeli kultainen käärme. Arkkityyppinen tai ikuinen myytti aarretta vartioivasta käärmeestä tai lohikäärmeestä on levinnyt moniin kulttuureihin, ja sitä on kutsuttu nimillä kuten kundalini shakti, chi, pyhä henki ja sisäinen energia. Kultainen käärme on egon luoma rakenne, joka on sidottu sisäisiin energioihin, ja ennen kuin se hallitaan ja voitetaan, sielu ei koskaan pysty saavuttamaan todellista viisautta. Sanottiin, että Thothin kirja toi pelkkää kärsimystä jokaiselle, joka sen luki, vaikka lukija löytäisikin jumalten salaisuudet ja kaiken, mikä on piilotettu tähtien sisälle. On ymmärrettävä, että kirja toi kärsimystä jokaiselle, joka sen luki, jokaiselle egolle, joka yritti hallita sitä. Egyptiläisessä perinteessä herännyttä tietoisuutta edusti Osiris.
Ilman tätä herännyttä tietoisuutta kaikki rajoittuneen minän hankkima tieto tai ymmärrys olisi vaarallista, irrallaan korkeammasta viisaudesta. Horuksen silmän oli oltava auki. Tässä löytyvä esoteerinen merkitys on samankaltainen kuin tutumpi tarina "syntiinlankeemuksesta" Eedenin puutarhassa. Thothin kirja vastaa hyvän ja pahan tiedon puuta, jonka hedelmää Aadam ja Eeva houkuteltiin syömään. Ihmiskunta on tietysti jo syönyt kielletyn hedelmän, jo avannut Thothin kirjan ja on karkotettu puutarhasta. Käärme on metafora alkuperäisestä spiraalista, joka ulottuu mikrokosmoksesta makrokosmokseen. Nykyään käärme elää sinuna. Se on egomieli, joka ilmaantuu ilmentyneenä maailmana. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut pääsyä näin suureen tietomäärään. Olemme tunkeutuneet syvälle aineelliseen maailmaan, löytäneet jopa niin sanotun Jumalan hiukkasen, mutta emme ole koskaan olleet rajoittuneempia, tietämättömämpiä siitä, keitä olemme ja miten elää, emmekä ymmärrä mekanismia, jolla luomme kärsimystä.
Ajattelumme on luonut maailman sellaiseksi kuin se nyt on. Aina kun leimaamme jotain hyväksi tai pahaksi tai luomme mielessämme mieltymyksiä, se johtuu egorakenteiden tai oman edun syntymisestä. Ratkaisu ei ole taistella rauhan puolesta tai valloittaa luontoa, vaan yksinkertaisesti tunnustaa totuus: että jo egorakenteen olemassaolo itsessään luo dualiteettia, jakautumista itsen ja toisen, minun ja sinun, ihmisen ja luonnon sekä sisäisen ja ulkoisen välillä. Ego on väkivaltaa; se tarvitsee esteen, rajan toiseen nähden voidakseen olla olemassa.
Ilman egoa ei ole sotaa mitään vastaan. Ei ole ylimielisyyttä, ei ole luontoa riistävää voitontavoittelua. Nämä ulkoiset kriisit maailmassamme heijastavat vakavaa sisäistä kriisiä: emme tiedä, keitä olemme. Olemme täysin samaistuneet egon identiteetteihimme, pelkojen valtaamia ja eristyneitä todellisesta luonteestamme.
Rotut, uskonnot, maat, poliittiset suuntaukset – kaikki ryhmät, joihin kuulumme, vahvistavat ego-identiteettiämme. Lähes jokainen nykyään maapallolla olemassa oleva ryhmä haluaa väittää omaa näkökulmaansa totta ja oikeaksi, aivan kuten teemme yksilötasolla. Väittämällä totuuden omakseen ryhmä ylläpitää omaa olemassaoloaan samalla tavalla kuin ego tai minärakenne määrittelee itsensä suhteessa muihin.
Nyt enemmän kuin koskaan erilaiset todellisuudet ja polarisoituneet uskomusjärjestelmät elävät rinnakkain maapallolla. On mahdollista, että eri ihmiset kokevat täysin erilaisia ajatuksia ja tunneperäisiä reaktioita aivan samoihin ulkoisiin ilmiöihin. Samalla tavalla samsara ja nirvana, taivas ja helvetti, ovat kaksi erilaista ulottuvuutta, jotka sijaitsevat aivan samassa maailmassa. Tapahtuma, joka saattaa tuntua yhdelle ihmiselle maailmanlopulta, voi toiselle olla siunaus. Joten on käymässä selväksi, että ulkoiset olosuhteesi eivät välttämättä vaikuta sisäiseen maailmaasi millään erityisellä tavalla. Samadhin saavuttaminen tarkoittaa, että sinusta tulee itsestään pyörivä pyörä, itsenäinen, oma universuminsa. Elämäkokemuksesi ei ole riippuvainen muuttuvista ilmiöistä.
Tätä voidaan verrata Metatronin kuutioon. Metatron mainitaan useissa muinaisissa kristillisissä, islamilaisissa ja juutalaisissa teksteissä, ja hän liittyy arkkityyppisesti egyptiläiseen Neter Thothiin sekä kreikkalaiseen Hermes Trismegistukseen. Metatron on läheisesti yhteydessä tetragrammatoniin. Tetragrammaton on fyysisen todellisuuden perustavanlaatuinen geometrinen kuvio, malli tai alkuperäinen säteily, jota on kutsuttu Jumalan sanaksi tai Logokseksi. Tässä näemme kuvion kaksiulotteisen esityksen, mutta jos katsot sitä tietyllä tavalla, näet kolmiulotteisen kuution. Kun näet kuution, kuvassa ei ole muuttunut mitään, mutta mielesi on lisännyt uuden ulottuvuuden näkemykseesi.
Ulottuvuus tai oma näkökulma on yksinkertaisesti kysymys siitä, että tottuu uuteen tapaan hahmottaa maailmaa. Saavuttaessamme samadhin vapautumme näkökulmasta tai voimme vapaasti luoda uusia näkökulmia, koska ei ole olemassa minää, joka olisi sitoutunut tiettyyn näkökulmaan tai kiintynyt siihen.
Ihmiskunnan historian suurimmat ajattelijat ovat usein viitanneet ajattelun tasoihin, jotka ylittävät rajoitetun minän rakenteen. Einstein sanoi: "Ihmisen todellinen arvo määräytyy ensisijaisesti sen mukaan, missä määrin ja millä tavalla hän on saavuttanut vapautumisen minästä."
Kyse ei siis ole siitä, että ajattelu ja minän olemassaolo olisivat pahoja; ajattelu on upea työkalu, kun mieli palvelee sydäntä. Vedantassa sanotaan, että mieli on hyvä palvelija mutta huono isäntä.
Ego suodattaa todellisuutta jatkuvasti kielen ja nimikkeiden kautta ja tuomitsee alati. Se asettaa yhden asian toisen edelle. Kun mieli ja aistit ovat isäntänne, ne aiheuttavat loputonta kärsimystä, loputonta himoa ja vastenmielisyyttä, lukiten meidät ajattelun matriisiin. Jos haluat saavuttaa samadhin, älä tuomitse ajatuksiasi hyviksi tai huonoiksi, vaan selvitä, kuka olet ennen ajattelua, ennen aisteja. Kun kaikki nimitykset on hylätty, on mahdollista nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Heti kun lapselle kerrotaan, mikä lintu on, ja jos hän uskoo kuulemaansa, hän ei enää koskaan näe lintua. Hän näkee vain omat ajatuksensa.
Useimmat ihmiset luulevat olevansa vapaita, tietoisia ja hereillä. Jos uskot olevasi jo hereillä, miksi sitten tekisit vaikeaa työtä saavuttaaksesi sen, minkä uskot jo omistavasi? Ennen kuin herääminen on mahdollista, on välttämätöntä hyväksyä, että olet unessa, elät matriisissa.
Tarkastele elämääsi rehellisesti, valehtelematta itsellesi. Pystytkö lopettamaan robottimaiset, toistuvat elämänmallisi, jos haluat? Pystytkö lopettamaan nautinnon etsimisen ja kivun välttämisen? Oletko riippuvainen tietyistä ruoista, harrastuksista tai ajanvietteistä? Tuomitsetko, syytätkö ja kritisoitko jatkuvasti itseäsi ja muita? Etsiikö mielesi lakkaamatta ärsykkeitä, vai oletko täysin tyytyväinen pelkästään hiljaisuudessa olemiseen? Reagoitko siihen, mitä muut ajattelevat sinusta? Etsitkö hyväksyntää ja positiivista vahvistusta? Sabotoitko jollain tavalla tilanteita elämässäsi?
Useimmat ihmiset elävät elämäänsä tänään samalla tavalla kuin huomenna, vuoden päästä ja kymmenen vuoden päästä. Kun alat tarkkailla robottimaista luonnettaasi, tulet valveutuneemmaksi. Alat tunnistaa ongelman syvyyden. Olet täysin ja täysin unessa, eksynyt unessa. Kuten Platonin luolan asukkaat, useimmat, jotka kuulevat tämän totuuden, eivät ole halukkaita tai kykeneviä muuttamaan elämäänsä, koska he ovat kiintyneitä tuttuun toimintamalliinsa.
Teemme suuria ponnisteluja perustellaksemme toimintamalliamme ja työntämällä pään hiekkaan sen sijaan, että kohtaisimme totuuden. Haluamme pelastajiamme, mutta emme ole valmiita nousemaan itse ristille. Mitä olet valmis maksamaan vapaudestasi? Ymmärrä, että jos muutat sisäistä maailmaasi, sinun on oltava valmis muuttamaan ulkoista elämääsi. Vanhan rakenteesi ja vanhan identiteettisi on muututtava kuolleeksi maaperäksi, josta uusi kasvu syntyy.
Ensimmäinen askel heräämiseen on ymmärtää, että olemme samaistuneet ihmismielen matriisiin, naamioon. Jotain sisällämme on kuultava tämä totuus ja herättävä unestaan. Sinussa on osa, jotain ajatonta, joka on aina tiennyt totuuden. Mielen matriisi häiritsee meitä, viihdyttää meitä, pitää meidät loputtomassa tekemisessä, kuluttamisessa ja tavoittelussa, halun ja vastenmielisyyden kierrossa, jonka muodot muuttuvat jatkuvasti, estäen meitä tietoisuutemme kukoistukselta, evoluution mukaiselta perintöoikeudeltamme, joka on samadhi.
Patologinen ajattelu on sitä, mitä pidetään normaalina elämänä. Jumalallinen olemuksesi on joutunut orjuuteen, samaistuen rajoittuneeseen minän rakenteeseen. Suuri viisaus, totuus siitä kuka olet, on haudattu syvälle olemuksesi sisään. J. Krishnamurti sanoi: ”Se, että on sopeutunut syvästi sairaaseen yhteiskuntaan, ei ole mitta ihmisen terveydelle.” Tunnistautuminen egomieliin on sairaus, ja samadhi on parannuskeino.